torstai 6. huhtikuuta 2017

Tiili tiileltä

Etu ja sivuseinien "hirret" ovat nyt valmiina. Täytyy sanoa, että ilman Proxxonin kuviosahaa olisin olisin tullut hulluksi näitä puurimoja pätkiessä vaikka ovatkin pehmeää balsaa.


Olen aloittanut kattotiilien kiinnityksen. Etanatkin etenee vauhdikkaammin kuin tämä urakka. Talon mukana tulleet (2000kpl!) puista kaattotiiltä ovat vähän huonolaatuisia ja kaikki ovat tikkureunaisia. No eihän kattotiilissä voi tikkuja olla, eli joka ikinen tiili pitää hioa ennen liimaamista. Lisätuskaa tuottaa kun katossa on paljon näitä kulmia. Kaattotiilet ovat niin rapsakkaa puuta, että murenevat kapeiksi sälöiksi kun yrittää niitä muotoilla sopimaan näihin kulmakohtiin eikä lopputulos ole oikein kaunein mahdollinen. Lopulta tämä pitäisi tietysti onnistua maalaamaankin ilman, että koko talo on tiilenpunaisissa maaliroiskeissa, mutta ainakaan en rupea kahta tuhatta tiiltä yksitellen ensin maalaamaan.



Sisäpuolellakin on tapahtunut pientä edistystä. Alin asuinkerros on saanut kivilattian (paperia). Makuuhuone (keskikerroksen vasen) sai puuulattian (pähkinäpuuta). Yläkerran lattia on tehty lautalattiakuvioisesta kartongista. Harkitsen laitanko sinnekin myöhemmin oikean puulattian, mutta tuo on kyllä kauniin värinen. Tarkempia kuvia näistä sitten kun huoneiden koristelu alkaa tosissaan. Niihinkin toki on tulossa puupalkkeja niin seiniin kuin kattoihinkin. Puurimat muuten alkavat olla loppu, vaikka en laittanut niitä ulkoseiniin niin paljoa kuin ohjeissa oli ja ohjeissa vielä sanottiin, että puuta on reilusti ylimääräistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti